Stacks Image 2237

Kapsäkin uutuusnäytelmässä seepran raidat ovat viiltoja iholla

Syyskuun alussa kantaesityksensä saava Seepranainen on syntynyt väkevä-äänisten taiteilijoiden yhteistyönä. Musiikkinäytelmän lähtökohtana ovat kaikille tutut sadut, joiden maailmaan näytelmän käsikirjoittaja ja pääosan esittäjä Veera Railio on rohkeasti sukeltanut. Hannun ja Kertun piparkakkutalossa vedetään ähkyt, Känni-Tuhkimon kengät ovat aina hukassa, Pihtari-Lumikki makaa puutteessa lasiarkussaan. Seepranaisessa ääni annetaan kaikille niille itsetuhoisille naisille, jotka mieluiten hautautuisivat peiton alle pimeään.
Näytelmän nimi viittaa käsivarteen tai muuhun kehoon viillettyihin haavoihin ja arpiin – seepran raitoihin. Viiltely on yleisempää kuin uskommekaan eikä se ole pelkästään nuorten tyttöjen tapa. Työprosessin aikana taiteilijatyöryhmä halusi haastatella henkilöitä, joilla on kokemusta viiltelystä. Haastateltavien löytäminen ei ollut helppoa itsetuhoisuuteen liittyvän voimakkaan häpeän vuoksi.
Rankasta aiheestaan huolimatta Seepranainen on riemastuttavan hauska ja hulvattoman överi musiikkinäytelmä. Miksi? Siksi, että lempeä ironia ja huumori ovat usein tehokkaimpia tapoja käsitellä kipeitä aiheita. Nauramaan pystyy se, joka on voittanut häpeänsä ja kulkenut pelkoa päin. Seepranainen ei ole terapiateatteria eikä oman navan nypläämistä. Se on teatteria, jossa omakohtainen kokemus kasvaa yksityisestä yleiseksi, jossa henkilökohtaisuus saa yhteiskunnalliset mittasuhteet. Teatteria, jossa satujen sankaritar ottaa itselleen sen tilan, joka hänelle kuuluu.
Kuvat: Kari Rosenberg ja Taina Relander